REFERENSSIT

Irene ja Matti Suomalainen asuvat vuonna 1957 rakennetussa rintamamiestalossa Jyväskylässä. Talon huoltomaalaus tuli ajankohtaiseksi, kun edellinen maalaus oli tehty vuosituhannen alussa. Huoltomaalauksen tekijäksi valikoitui Maalausliike Kantola Oy.

Suomalaisen rintamamiestalon maalipinta alkoi hilsellä ja maalipinta oli haalistunut, mikä kertoi selvästä huoltomaalaustarpeesta.

“Juho Kantola otti yhteyttä ja suoritti maalaustarpeen arvioinnin. Samalla saimme myös hinta-arvion. Sopimukseen päästiinkin varsin nopeasti. Lisäksi sovittiin ajankohta työlle.”

Suomalaiset ovat tyytyväisiä, että homma alkoi ajallaan sään suosiessa projektin aloitusta. Projekti eteni nopealla tahdilla kelien mukaan.

“Työn tekijät ottivat koko projektin ajan sään vaihtelun loistavasti huomioon.”

Ulkovuoreen tehtiin homepesu, irtoava maali poistettiin, suoritettiin perusteellinen pohjamaalaus ja pintamaalaus. Lisäksi ovet ja kuisti saivat uuden ilmeen.

“Työ oli johdonmukaista ja projektiin osallistuneet olivat erittäin sitoutuneita työhön, mikä näkyykin lopputuloksessa”

Suomalaisten toiveiden mukaan taloon asennettiin myös nurkkalaudat.

“Olemme tyytyväisiä siihen, että tekijät kuuntelivat ja ottivat huomioon toiveemme projektin aikana. Yritystä on helppo suositella naapureille!”

KYSY ILMAINEN ARVIOINTIKÄYNTI!